Avioliiton solmiessaan puolisot säilyttävät yhä useammin omat sukunimensä. Tämä käy ilmi Väestörekisterikeskuksessa valmistuneista tilastoista, joiden perusteella koko 1990-luvulle tyypillinen kehitys näyttää jatkuvan edelleen 2000-luvulla. Vuonna 2003 väestötietojärjestelmään rekisteröityjen vihkimisilmoitusten mukaan 5338 eli 17,8 prosenttia kaikista vihityistä aviopareista säilytti omat sukunimensä, kun vastaava luku kymmenen vuotta aiemmin oli 11,9 prosenttia. Puolisoiden sukunimivalinnan teki mahdolliseksi vuoden 1986 alussa voimaan tullut sukunimilaki, nykyinen nimilaki. Vuonna 1986 omat sukunimensä säilytti vain 7,5 prosenttia vihityistä pareista.
Suurin osa aviopareista valitsee kuitenkin edelleen yhteiseksi nimekseen joko pelkän miehen sukunimen tai vaimolle kaksoisnimen.