Keskiviikko 12.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

SVK: Suuri osa anastetuista ajoneuvoista laittomille jälkimarkkinoille

Uutiset

Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto SVK:n mukaan huomattava osa Suomessa varastetuista autoista, moottoripyöristä, moottorikelkoista ja raskaasta kuljetuskalustosta päätyy laittomille jälkimarkkinoille. Rikoksella hankituille ajoneuvoille löytyy ostajia siten, että ajoneuvot myydään, viedään maasta tai puretaan kotimaassa varaosiksi.

Vuonna 2002 vakuutusyhtiöt korvasivat autovakuutuksesta varkausvahinkoja yli 30 000 tapauksessa yhteensä 26,5 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi ajoneuvoille aiheutetusta ilkivallasta korvattiin 8300 tapauksessa yhteensä 5 miljoonaa euroa. Viime vuonna Suomessa anastettiin 9 400 henkilöautoa, joista on edelleen kateissa noin 870. Osa kateissa olevista on nyt vakuutusyhtiön korvaamia ajoneuvoja.

Kateisiin jää Suomessa anastetuksi ilmoitetuista moottoripyöristä 46 prosenttia ja moottorikelkoista jopa 80 prosenttia. Viime vuonna anastetuista puoliperävaunuista ja kuorma-autoista lähes puolet on edelleen kateissa. Todellisuus näiden suhteen saattaa olla vieläkin synkempi, koska kattavia tunnuslukuja muun muassa ulkomailla tapahtuneista rikoksista on vaikea saada.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: