Tasavallan presidentti on myöntänyt Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Jussi V. Niemelle maakuntaneuvoksen arvonimen. Maakuntajohtaja Niemi on luonut merkittävän uran kunnallisena, maakunnallisena ja valtion virkamiehenä. Hän on hoitanut myös sekä maakunnallisia että valtiollisia huomattavia luottamustehtäviä. Hänen osuutensa Pirkanmaan liiton muodostamisessa on ollut keskeinen ja hän on toiminut sen maakuntajohtajana liiton koko toiminnan ajan. Niemi on virkaiältään vanhin Suomen maakuntajohtajista.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Sastamala Gregorianan uusi taiteellinen johtaja seulottiin kymmenien hakijoiden joukosta
Kommentoi
Perehtyy festivaalin toimintaan ennen kautensa alkua.
Huumekuski kärysi Huittisissa
Tavoitettiin kortitta ratista viidennen kerran vuoden sisällä.
Illon VPK:ssa toimii spessujen osasto, jota päästään seuraamaan televisiosarjassa: Kehitysvammaisuus ei estä ihmistä elämästä ja tekemästä
"Kamera rakasti tätä porukkaa, joka lempeästi vastasi rakkauteeni", kertoo ohjaaja-käsikirjoittaja Tarja Jakunaho.
VaLePa kaatoi Savo Volleyn: "Halu, tahto ja ilo"
Kotijoukkue urakoi hyvällä taisteluilmeellä.
Kylätaloagentit kiertävät Pirkanmaalla herättelemässä varautumiseen ja turvallisuuteen
Hankkeessa vahvistetaan maaseudun paikallisyhteisöjen kestävyyttä.
Seuraava:
Osuuskaupan kaavamuutos valtuustoon
Edellinen:
Kaksi moottoripyöräkerholaista vapaalle