Opiskelijoiden osa-aikainen työssäkäynti opintojen ohella on selvästi kasvanut. Työministeriön mukaan puolet ammattikorkeakoulun opiskelijoista käy työssä opintojen ohella. Opiskelijoilla on harvoin tietoa, millaista palkkaa työstä kuuluisi saada. Jotkut työnantajat käyttävät hyväkseen opiskelijoiden tietämättömyyttä ja arkuutta kohtelemalla opiskelijatyöntekijöitä lähes halpatyövoimana.
STTK:laisten ammattiliittojen Toimihenkilöunionin ja Pardian yhteinen opiskelijajärjestö Opiskelijaunioni OU aloittaa käy syksyn aikana oppilaitoksissa selvittämässä, mistä opiskelijat voivat tarkastaa palkkatasonsa ja miten voi vaatia työnantajaa nostamaan palkan oikeudenmukaiselle ja sopimusten edellyttämälle tasolle. "Kokemustemme mukaan opiskelijoille maksetaan jopa 30 prosenttia pienempiä palkkoja kuin sopimukset edellyttävät. Pelkästään opiskelijatyövoimalla pyörivissä yrityksissä sopimusten ja lakien rikkominen on räikeintä. Esimerkiksi yhdessä tällaisessa yrityksessä palkanmaksupäivä vaihtelee kuukausittain ennalta arvaamattomasti", Opiskelijaunionin asiamies Taru Reinikainen selvittää.