Sunnuntaina aamupäivällä poliisille sai ilmoituksen Punkalaitumella Anttilankulmantiellä tapahtuneesta metsästysonnettomuudesta. Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että kaksi miestä oli lauantai-iltana lähtenyt jäljittämään haavoittunutta peuraa. Peura oli löytynyt ja lähtenyt miesten tulosuuntaan, jolloin edessä kulkenut mies oli ampunut sitä haulikolla ainakin kaksi kertaa. Tässä yhteydessä noin 50 metriä taaempana tullut mieshenkilö oli saanut ilmeisesti puusta kimmokkeena yhden niin sanotun susihaulin päähänsä. Uhri sai ensiavun tapahtumapaikalla, jonka jälkeen hänet kuljetettiin Vammalan sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Sairastumiset keskeyttivät lasten kesäleirin Houhajärvellä, syynä norovirus
Kommentoi
Taudin aiheuttaja selvisi laboratoriotutkimuksissa.
Kokemäen Sääksjärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä nähty runsaasti sinilevää
Sinilevien esiintyminen ja havainnot ovat lisääntyneet.
Sastamalan sääennusteessa hellettä pitkälle ensi viikkoon
Sateet jäävät vähäisiksi.
40-vuotiasta Satakunnan Kansansoutua juhlitaan kahvitellen ja omatoimisella vesistöretkellä Keikyästä Kyttälään
Parhaimmillaan tapahtuma keräsi noin 3 500 osallistujaa ja kirkkoveneitä lähes 90.
Veera Mattila aloitti vahvasti, mutta koki kovan pettymyksen
Juoksu sakkasi keskeytykseen.
Seuraava:
Viikonvaihteen messut osoittivat: Kädentaitojen suosio jatkuu vahvana
Edellinen:
Viikonlopun liikenteessä kolareita ja rattijuoppoja