Pirkanmaan luonnonsuojelualueet kasvoivat viime vuonna 950 hehtaarilla. Pääpaino suojelualueiden hankinnassa ja rauhoittamisessa on ollut lintuvesissä. Kaikkiaan lintuvesiä suojeltiin 745 hehtaaria. Pirkanmaalla on luonnonsuojelualueita yhteensä hieman alle 22 000 hehtaaria.
Uusista luonnonsuojelualueista 165 hehtaaria valtio hankki omistukseensa yksityisiltä maanomistajilta. Maat kuuluvat Natura 2000-verkostoon ja suurin osa myös valtakunnallisiin suojeluohjelmiin. Yksityisessä omistuksessa olevia maita rauhoitettiin luonnonsuojelualueiksi 784 hehtaaria. Maanhankintaan ja erilaisiin korvauksiin maanomistajille käytettiin 816 000 euroa.
Natura 2000-verkostoa toteutetaan
Suojeluohjelmien toteuttaminen on samalla Natura 2000 -verkoston toteuttamista. Lintuvesien lisäksi soidensuojeluohjelmaan kuuluvia alueita suojeltiin 33 hehtaaria, lehtojen suojeluohjelmaan kuuluvia alueita 15 hehtaaria, rantojensuojeluohjelmaan kuuluvia alueita 118 hehtaaria, vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluvia alueita 29 hehtaaria sekä Natura 2000 -verkostoon sisältyviä aikaisempiin suojeluvarauksiin kuulumattomia alueita 10 hehtaaria.
Monet yksityismaat odottavat suojelupäätöstä
Luonnonsuojeluohjelmiin ja Natura 2000 -verkostoon kuuluu suojelupäätöstä odottavia yksityismaita vielä noin 2500 hehtaaria. Vuonna 1996 hyväksytyn rahoitusohjelman tavoitteena on alueiden hankkiminen valtiolle tai muodostaminen yksityisiksi suojelualueiksi vuoden 2007 loppuun mennessä.