Vammalan Kärppälässä kolaroitiin perjantaina iltaviiden jälkeen valtatiellä 12. Tampereen suunnasta tullut henkilöauto alkoi heittelehtiä, suistui vastaantulevan liikenteen kaistalle ja törmäsi Vammalan suunnasta tulleen pakettiauton etuosaan. Henkilöautoa kuljettanut nainen ja hänen vieressään ollut mies loukkaantuivat vakavasti. Auton kuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin. Vammalan suunnasta tulleen pakettiauton kuljettaja vietiin myös loukkaantuneena sairaalahoitoon.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Sorva ainoalla vaalisijalla Keikyän kirkkoherraksi
Edellinen:
Vammalan poliisilla työsarkaa viikonlopun liikenteessä