Ilmaisjakelulehti SataSeutu on maaliskuun alusta lähtien ilmestynyt joka keskiviikko. Samalla lehti siirtyi koko jakelualueen osalta Postin jakeluun. Tähän asti SataSeutu on heinäkuuta lukuun ottamatta ilmestynyt kaksi kertaa kuukaudessa. Alkuun Järviseutu-nimisenä tunnettua SataSeutua on julkaistu kymmenen vuotta. Lehden ilmestymisalueella lähinnä Satakunnassa on 13 kuntaa. SataSeudun painaa Satakunnan Painotuote Kokemäellä. Lehden päätoimittaja on Tommi Anttila.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Kommentoi
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Salamointi ja runsaat sateet mahdollisia, trooppiset yöt hivottelevat Sastamalaa
Helteen tukaluutta lisää korkea ilmankosteus.
Lähestyvä metsästyskausi näkyy aselupien hakemisena, Sisä-Suomen poliisi muistuttaa huolellisuudesta lomakkeen täyttämisessä
Sähköisesti jätetyissä hakemuksissa valitettavan usein täydennystarpeita.
Seuraava:
Nuoret metsävisailevat ensi viikolla
Edellinen:
Kouluverkko puhuttaa Äetsässä