Eteläisessä Suomessa satoi viime viikonloppuna paikoin hyvin runsaasti. Sademäärät vaihtelivat pääasiallisesti 10 ja 25 millimetrin välillä, mutta paikoin vettä lojotti enemmänkin. Esimerkiksi Ikaalisten Vehuvarpeessa lauantain ja sunnuntain sadekertymäksi mitattiin 39 millimetriä.
Viikonlopun suurimmat sademäärät ovat Ilmatieteen laitoksen mukaan ajankohtaan nähden poikkeuksellisia, sillä kahden vuorokauden aikana yli 30 millimetrin kertymiä esiintyy yhdellä paikalla keskimäärin harvemmin kuin kerran 20 vuodessa.