Kaikkien Suomen 432 kunnan vaakunat selityksineen on koottu Suomen Kuntaliiton ylläpitämään Kunnat.net -palveluun. Kuntavaakunat muodostavat sivustolla oman kokonaisuutensa, josta on myös ruotsinkielinen versio.
Vaakunoiden yhteydessä on mainittu niiden suunnittelija. Lisäksi lähes jokaisesta vaakunasta löytyy myös kuvaus ja vaakunan historiallisen taustan esittely. Esimerkiksi Äetsän vaakunasta selviää, että sen on suunnitellut Kaj Kajander. Vaakunassa on sinisessä kentässä nahkatyömeisti, jonka varren molemmilla puolilla on saatteena kolmiapila. Meisti ja apilat ovat kultaa.
Verkkojulkaisu perustuu Kuntaliiton keväällä kustantamaan julkaisuun, joka esittelee Suomen kuntavaakunat, maakuntavaakunat ja -tunnukset. Vaakunan julkaiseminen edellyttää aina kunnanhallituksen lupaa.