Suomeksi riimittelevä rockin herätysliike Uniklubi tähdittää Huittisten Huhkolinnassa perjantaina 26. elokuuta järjestettävää Kick up the music -tapahtumaa. Bändin ensimmäinen sinkku Rakkautta ja piikkilankaa kului taannoin lähes puhki trendissä roikkuvien radioasemien soittolistoilla. Uniklubin mielestä "rock 'n' rollissa pitää olla munaa, särmää ja vaarallisuutta". Kick up the musicin järjestää tuttuun tapaan Huittisten nuorisovaltuusto.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
VaLePalle tappio puolivälierien avauksessa: "Kävellen ei voida voittaa"
Kommentoi
TUTO Volley oli vahvempi 3-1.
Saskyn alijäämäinen budjetti kääntyi tilinpäätökseen lähes 1,2 miljoonaa plussalle
"Tulos kertoo henkilöstön sitoutuneisuudesta ja yhteisestä ponnistelusta talouden tasapainottamiseksi", kiittää kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti.
Tytti Pihlajamäki pyrkii tangokuningattareksi: Äänestys käynnissä, katso esitys
Ammattilaisraati valitsi jatkoon lähes 300 laulajan joukosta.
Kelan hallitus ei esitä Arto Satosta pääjohtajaksi
Sastamalalaisen työministerin valinta virkaan on näyttäytynyt julkisuudessa kutakuinkin varmana.
Seuraava:
Liittyykö vaalea farmari kultasepänliikkeen murtoon?
Edellinen:
Kaksi rattijuoppoa kiinni Huittisissa