Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry on esittänyt Vammalan kaupungille, että kaupunki maksaisi niin sanottua kuntalisää paikallisille urheiluseuroille ja yhdistyksille, jotka työllistävät yhdistelmätukeen oikeutettuja pitkäaikaistyöttömiä. Kaupunki on pyytänyt esityksestä lausunnon Työllistämiskeskukselta, joka ei tässä vaiheessa näe kuntalisän maksamisen tuovan lisäarvoa työllisyydenhoitoon. Maanantaina kokoontuva kaupunginhallitus saakin pöydälleen esityksen, jonka mukaan ehdotus kuntalisän maksamisesta ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Kommentoi
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Seuraava:
Haavisto ja Grön tangoilevat Huittisissa
Edellinen:
Niittokone töissä Houhajärvellä