Markku Pirin isännöimän kulttuurikeskus Wanhan Pappilan toiminta loppuu. Piri kertoo tiistain Lauttakylä-lehdessä, että päätös toiminnan lopettamisesta kypsyi kesän aikana. Vuonna 1826 valmistunut päärakennus ja pihapiirin muut rakennukset ovat myynnissä. Yksityistilaisuuksia Wanhassa Pappilassa vielä järjestetään, kunnes toisin ilmoitetaan. Piri toteaa Lauttakylä-lehdessä, että hän muuttaa joko Tampereelle tai Turkuun.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Pyhän Olavin ympäristöä talkoillaan kuntoon
Edellinen:
Ammuskelua Kiikoisissa, rattijuoppo Punkalaitumella, nujakoita Vammalassa