Perjantaina Vammalan Karkussa Hoikan terveysliikuntamaan avajaisissa puhunut maaherra Rauno Saari kannustaa kansalaisia liikkumaan. Yli puolet työikäisistä liikkuu liian vähän ja erityisen haitallista on täydellinen passiivisuus. "Tavoitteena on lisätä suomalaisten arkiliikuntaa ja saada se luonnolliseksi osaksi kaikenikäisten kansalaisten päivittäistä toimintaa", tähdensi Saari.
Maaherra kiitti puheessaan Hoikan terveysliikuntamaata. "Länsi-Suomen lääninhallituksessa on mielihyvällä pantu merkille työ, jota Hoikan aluekeskuksessa on tehty terveysliikunnan edistämiseksi. Tämä hanke auttaa osaltaan tavallisten ihmisten herättämistä liikkumaan", Saari sanoi.
Länsi-Suomen lääninhallitus myönsi Pirkanmaan liikuntaneuvoston puoltamana Hoikan terveysliikuntamaalle 60 000 euron avustuksen. Avustus oli prosentuaalisesti maakunnan suurin.