Porin käräjäoikeudessa alettiin perjantaina setviä Luvialla viime pääsiäisenä tehtyä henkirikosta. Murhana tutkitusta henkirikoksesta epäillään yhtä Harjavallassa majaa pitävän Bandidos-moottoripyöräjengin jäsentä. Kokemäen ja Porin poliisi sekä Läntinen tullipiiri ovat tehostetusti tarkkailleet kerhon jäsenten toimintaa. Viranomaiset ovat käyttäneet tutkinnassa nykyaikaisia keinoja. Kerhotiloja esimerkiksi kuunneltiin salaa oikeuden päätöksellä. Kuuntelun avulla poliisi sai ratkaisevia todisteita henkirikoksesta.
Viime vuonna poliisi ja tulli paljastivat yli 80 rikosta, joihin kerhon jäsenistä kolmentoista epäillään syyllistyneen. Lisäksi rikoksista epäillään kymmentä kerhon lähipiiriin kuuluvaa, joilla poliisi tarkoittaa jäsenten tuttavia tai kerhon ehdokasjäseniä. Tänä vuonna ryhmän jäsenten epäillään syyllistyneen yhteensä noin 50 rikokseen eri puolilla Etelä- ja Länsi-Suomea. Rikosnimikkeiden kirjo on laaja ulottuen huumausainerikoksista ja veropetoksista törkeään pahoinpitelyyn ja henkirikokseen.