Huittisten kaupunginhallitus on asettanut Meijerin uudet käyttömahdollisuudet -projektille ohjausryhmän. Ryhmään valittiin puheenjohtajaksi vs. kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula sekä jäseniksi kaupunginhallituksen puheenjohtajisto ja kaupungininsinööri. Projektisuunnittelijaksi kaupunginhallitus on jo aiemmin valinnut arkkitehti SAFA Kaarina Rötsän. Meijerin uusien käyttömahdollisuuksien selvittelemiseen käytetään vuoden verran aikaa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Aamuajelulla laitamyötäisessä
Edellinen:
Naiset vaihtoivat päittäin paikkoja