Poliisi pyysi elokuussa järjestämissään toritapahtumissa kansalaisilta palautetta palveluistaan. Pirkanmaalla kyselyyn vastasi noin tuhat kansalaista, joista kolmannes oli tamperelaisia. Vammalassa vastaajia oli asukasmäärään nähden eniten. Asuinympäristön turvallisuuteen uskotaan Pirkanmaalla eniten vaikutettavan poliisin, koulun, sosiaalitoimen ja muiden viranomaisten yhteisellä työllä. Kyselyn mukaan 85 prosenttia vastaajista luottaa viranomaisyhteistyön tehoon. Samoin on havaittavissa selvää yksimielisyyttä automaattisen liikennevalvonnan lisäämisen merkityksestä turvallisuudelle, sillä 79 prosenttia pirkanmaalaisista toivoo automaattivalvonnan lisäämistä. Huolestuttavaa on, että Pirkanmaalla rikoksista ilmoittamiseen vaikuttavina syinä nousi selvästi esiin koston pelko.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Hirvet liikkuvat hämärissä
Edellinen:
Joulupostimerkit Mauri Kunnaksen kynästä