Maanantai 19.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Työryhmät alkavat pohjustaa Joutsenten reitin uutta kehittämisohjelmaa

Uutiset

Joutsenten reitin hallitus on hyväksynyt kahdeksan teematyöryhmän kokoonpanot uuden kehittämisohjelman strategioiden muodostamiseksi. Työryhmien teemoina ovat työllisyyden edistäminen ja yritysyhteistyö, maa- ja metsätalous, matkailu, kylätoiminta, kulttuuri, nuoret ja harrastusmahdollisuudet, ympäristönhoito sekä kansainvälistyminen.

Työryhmätyöskentelyyn osallistuu 63 jäsentä Joutsenten reitin kahdeksasta kunnasta. Työryhmät kokoontuvat loka-marraskuun aikana ja uusi kehittämisohjelma toimitetaan maa- ja metsätalousministeriölle joulukuun puoliväliin mennessä. Palautteen pohjalta kehittämisohjelmaa voidaan täydentää syyskuun loppuun 2006 saakka. Ohjelma tulee osaltaan toteuttamaan Pirkanmaan ja Satakunnan maaseutuohjelmia, kansallista maaseudun kehittämisohjelmaa ja Euroopan maaseutustrategiaa rahoituskaudella 2007-2013. Avoin hankehaku Joutsenten reitillä voitaneen jälleen avata vuoden 2007 lopussa tai vuoden 2008 alussa.

Vuoden 2006 kuntarahoitus on euro asukkaalta

Joutsenten reitti ry:n ennakoitu kuntarahoituksen säästö kuluvalla rahoituskaudella 2001-2006 on noin 50 000 euroa. Säästöt hyvitetään laskuttamalla vuoden 2006 kuntaosuudet selvästi edellisvuosia pienempinä, eli laskutettavaa kertyy 1,00 euroa asukasta kohti. Uudella ohjelmakaudella 2007-2013 kuntarahoitus säilynee nykyisellä tasollaan eli noin 1,90 euroa asukasta kohti vuodessa. Uusi kehittämissuunnitelma esitellään kunnanvaltuustoille vuoden 2006 alussa, jolloin sisältöön voidaan vielä tehdä korjauksia.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: