Irwin Goodmanin elämää valotetaan marraskuussa julkaistavien dvd-levyn ja kirjan muodossa. Irwin Goodman Instituutin ja Irwin Goodman ry:n puuhamies, valokuvaaja ja muusikko Ari Lahti on tehnyt mittavan työn ja koonnut Irwin-historiaa vuosien varrelta. Lahti oli Irwinin pitkäaikainen taustamuusikko ja ystävä, joten materiaalia on kertynyt myös omasta takaa. Lisäksi Vexi Salmi on luovuttanut Lahden käyttöön omaa, Irwinille tehtyä ennen julkaisematonta materiaalia, joka julkaistaan myöhemmin levynä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Nightwishin yhdeksänvuotinen taival kirjaksi
Edellinen:
Minna Leno Canal+:n johtoon