Sunnuntai 23.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Market-kaavan valitukset nurin oikeudessa

Uutiset

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on päätöksellään pysyttänyt Vammalan kaupunginvaltuuston viime vuoden toukokuussa tekemän päätöksen, jolla kaupunginvaltuusto hyväksyi Pirkanmaan Osuuskaupan market-hankkeen edellyttämän asemakaavan muutoksen. Voimassaolevassa kaavassa tontti oli varattu uimahallia varten. Päätöksestä tehtiin kaksi valitusta, joissa oli yhteensä 101 valittajaa.

Hallinto-oikeus katsoo, että kaavanmuutoksella ei hävitetä eikä heikennetä liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkaa. Kaupunkikuvallisten tai kulttuurimaisemallisten tekijöiden ei arvioitu olevan esteenä kaavanmuutoksen hyväksymiselle. Suurmyymälän sijoittaminen ei merkittävästi myöskään vähennä Hopun puiston virkistyskäyttöarvoja. Hallinto-oikeus toteaa, että myös jo voimassa oleva asemakaava sallii tehokkaan ja suurimittakaavaisen rakentamisen.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: