Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt kunnallisvalituksen, jolla Antti Poranen vaati Kiikkaan ennakkoäänestyspaikkaa. Äetsän kunnanhallitus päätti syksyllä, että tulevissa presidentinvaaleissa äänestetään ennakkoon yhdessä paikassa eli kunnanvirastossa. Poranen epäili, että päätöksen taustalla oli "kunnan kahden taajaman välinen vuosikymmeniä jatkunut kiusanteko". Kunnanhallitus iski kattavassa vastauksessaan pöytään kuntalaisten ennakkoäänestyskäyttäytymisestä lukuja, joista ei perusteita kahden ennakkoäänestyspaikan pitämiselle löydy. Hallitus myös toteaa, että välimatkat kunnassa eivät ole pitkiä. Äänestyspaikan järjestäminen vaatii tietoliikenneyhteyksien rakentamisen sekä vähintään kahden vaalitoimitsijan ja varahenkilön palkkaamisen ja kouluttamisen.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Posti Pirkanmaan matkapalvelukeskuksen operaattoriksi
Edellinen:
Suodenniemen Pikkuaho tyrkyllä sivistyspuolen toimialapäälliköksi