Huhtikuussa aloittavan Pirkanmaan matkapalvelukeskuksen operaattoriksi on valittu Suomen Posti Oyj. Palvelukeskus aloittaa Tampereella ja laajenee asteittain Äetsään, Vammalaan, Ikaalisiin, Juupajoelle, Kangasalle, Kuruun, Nokialle, Mänttään, Orivedelle, Pirkkalaan, Ruovedelle, Virroille ja Ylöjärvelle. Matkapalvelukeskuksen ajatuksena on, että lääninhallitus, kunnat ja Kela keskittävät alueellisesti omalla maksuvastuullaan olevien henkilökuljetusten tilaukset ja välitystoiminnan yhteiselle operaattorille, joka mahdollisuuksien mukaan yhdistelee kuljetuksia. Arvioiden mukaan näin on leikattavissa merkittävä osa pitkään jatkuneesta kuljetuskustannusten noususta. Operaattoriksi halusi neljä hakijaa, joista Suomen Posti täytti parhaiten laadulliset ja taloudelliset valintaperusteet.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Kommentoi
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Huittisista ja Laviasta uusyrittäjäkilpailun finaalissa
Asiantuntijaraati valitsee voittajan, yleisö saa äänestää suosikkiaan.
Nainen ajoi päissään Huittisista kohti Sastamalaa
Poliisi valvoi liikennettä valtatiellä 12.
Seuraava:
Suojatiellä kävellyt nainen jäi auton alle Huittisissa
Edellinen:
Porasen valitus nurin oikeudessa