Huittisten kaupunginvaltuusto istuu talousarviokokouksensa tänään maanantaina. Kaupungin talous on tiukilla, sillä taseessa olevaa sekä kuluvalta vuodelta kertyväksi arvioitua alijäämää ei pystytä kuntalain mukaisesti kattamaan suunnitelmavuosien 2006-2008 aikana. Siltikin Huhtamon ja Palojoen koulujen lakkauttamisesta valtuusto joutunee jälleen kerran äänestämään.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Saskyn alijäämäinen budjetti kääntyi tilinpäätökseen lähes 1,2 miljoonaa plussalle
"Tulos kertoo henkilöstön sitoutuneisuudesta ja yhteisestä ponnistelusta talouden tasapainottamiseksi", kiittää kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti.
Tytti Pihlajamäki pyrkii tangokuningattareksi: Äänestys käynnissä, katso esitys
Ammattilaisraati valitsi jatkoon lähes 300 laulajan joukosta.
Kelan hallitus ei esitä Arto Satosta pääjohtajaksi
Sastamalalaisen työministerin valinta virkaan on näyttäytynyt julkisuudessa kutakuinkin varmana.
Kirsi Varhilan seuraajaksi 15 hakijaa
Satakunnan hyvinvointialuejohtaja on määrä valita 5. toukokuuta.
Seuraava:
Kolmikon kuski jäähylle Säkylässä
Edellinen:
Vammalassa kolaroitiin viikonvaihteessa