Huittisten kaupungilta 2 000 euroa Kaakkois-Aasian uhreille
Huittisten kaupunginhallitus kokousti maanantaina. Hallitus muun muassa myönsi 2 000 euron avustuksen Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofin uhrien auttamiseen.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Huittisten kaupunginhallitus kokousti maanantaina. Hallitus muun muassa myönsi 2 000 euron avustuksen Kaakkois-Aasian luonnonkatastrofin uhrien auttamiseen.
Pirkanmaan ympäristökeskus on myöntänyt ympäristöluvan Nokialla sijaitsevalle Nanso Oy:n tekstiilitehtaalle. Ympäristöluvassa määrätään muun muassa tehtaan tuottamista ilmapäästöistä, jätevesistä ja melusta. Nanson on raportoitava vuosittain tuotannon määrästä, jätteistä ja päästöistä Pirkanmaan ympäristökeskukselle. Nanson on jätettävä uusi ympäristölupahakemus vuonna 2014. Jos tehtaan toiminta muuttuu sitä ennen oleellisesti, on uusi ympäristölupahakemus jätettävä jo aiemmin.
Ikaalisten ja Kankaanpään välinen maantie 261 oli tiistaina aamupäivällä parin tunnin ajan ajoittain suljettu tielle kaatuneen rekan perävaunun vuoksi. Raskas liikenne ei päässyt lainkaan onnettomuuspaikan ohi. Rekka kaatui Jyllin tienhaaran lähellä. Onnettomuuspaikka saatiin raivattua puoli yhdentoista aikaan.
Harjavallan Piispankadulla havaittiin sunnuntaina iltayhdentoista aikaan kerrostaloasunnon postiluukusta tulevan savua. Huoneistoon mennyt savusukeltaja löysi asunnon 31-vuotiaan haltijan olohuoneen lattialta. Hänet toimitettiin Satakunnan keskussairaalaan, jossa hän on edelleen tarkkailussa. Huoneisto kärsi palo- ja savuvahinkoja. Talon asukkaita ei jouduttu evakuoimaan. Kokemäen poliisin mukaan palo sai mahdollisesti alkunsa vuoteessa tupakoimisesta.
Säkylän Plaamintiellä murtauduttiin omakotitaloon 28.-30. joulukuuta, kun asukkaat olivat matkoilla. Asunnosta anastettiin koti-irtaimistoa sekä autotallissa ollut valkoinen Volkswagen Golf -henkilöauto, jonka rekisteritunnus on MFE-640. Kokemäen poliisi pyytää soittamaan mahdollisesti murtoon liittyvät havainnot päivystysnumeroon (02) 540 7444.
Valtatiellä 12 Äetsän Kilpijoella suistui rekka-auto ojaan maanantaina aamukuuden korvilla. Tie oli suljettu usean tunnin ajan, kun rekkaa nostettiin. Poliisi ohjasi liikenteen kiertotielle Pohjaanmaantien ja Äetsäntien kautta. Raskaalla liikenteellä oli vaikeuksia Kilpijoella myös viime viikolla. Torstaina Vammalan suunnasta tullut rekka-auto liukasteli tieltä ilmeisesti kovan sivutuulen ja liukkauden vuoksi.
On lauantai. Uuden vuoden ensimmäinen päivä. Talonmies Nieminen kuorsaa naisellisesti omassa kämpässään, omalla sohvallaan. Tiuku näyttää melkein aamuviittä. Niemisen puhelin soi. - Haloo? Halå? Vastaa nyt, Nieminen. - Mitä? - Haudi, Nieminen. Täällä isännöitsijä Vaijeri. Oletko hereillä? - Kyllä. - Hyvä. Nyt on sellainen piru merrassa. Luin tuossa emännän tilaamia aviiseja ja järkytyin. Nythän on nimittäin vuosi vaihtunut ja meillä kaikilla on ylimääräisiä kiloja! Päätinkin ilmoittaa kaikki Pihakuja 7:n asukkaat paikallisen jumppapiirin pitäjän Jutta M:n "Helmikuuksi kuntoon - joulupöydän läskeille näkemiin" -kurssille ja se on juuri alkamassa meidän pihalla! - Kiitos, mutta ei kiitos. - Ei tämä ole mikään pyyntö, Nieminen, vaan käsky. Kurssimaksu veloitetaan kuitenkin kaikilta yhtiövastikkeessa, joten hop-hop. Nieminen tekee työtä käskettyä. Aamutokkuraiset Pihakuja 7:n asukkaat kerääntyvät kerrostalorykelmän yhteiselle parkkipaikalle. Jutta M on saapunut paikalle ja ensimmäinen parituntinen jumppa käynnistyy. Jumppatäti Jutta M valottaa myös aikaista jumppatuokiota: "No ku sillo ei läskit näy". Aika sissi tuo Jutta M.
Huittisissa joulun jälkeen tapahtuneet 11 automurtoa on selvitetty. Asialla olivat 20-vuotias äetsäläinen mies ja 24-vuotias huittislainen mies. Osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin. Samat miehet murtautuivat varhain jouluaattona Huittisten Nesteelle. He olivat liikkeellä samana yönä anastetulla autolla. Miehet saatiin Äetsässä kiinni autoa seuranneen vartijan ansiosta. Anastettu auto suistui ojaan. Kuljettaja oli ajokortiton ja humalassa.
Yksityishenkilöt toimittavat Kokemäen poliisille joulun aikoihin 11 saamaansa kirjettä, joissa oli jotain jauhoa. Keskusrikospoliisi tutki kirjeet laboratoriossa ja jauhe paljastui vaarattomaksi. Poliisi jatkaa jutun tutkintaa.
MTV3 esittää loppiaisena amerikkalaisen komediasarjan Frendit viimeisen tuotantokauden yhdeksän viimeistä jaksoa uusintana. Subtv:llä sarjan aikaisempien tuotantokausien uusintakierros jatkuu läpi kevään. Torstain Frendit-potpurissa nähdään seuraavat jaksot: - Chandler jää kiinni - Strippari itkee - Phoeben häät - Ranskaa - Prinsessa Consuela - Estelle kuolee - Rachelin läksiäiset - Loppu, osat 1/2 ja 2/2. + Frendit-potpuri | MTV3 | to 6.1. klo 10.10-14.10 + Frendit | Subtv | arkisin klo 19.00
Huittisten Korkeakoskentiellä sijaitsevan autoliikkeen pihasta anastettiin torstaina tai perjantaina valkoinen Volkswagen Caravell -pakettiauto. Volkkarin rekisteritunnus on BGF-402. Kokemäen poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot autosta päivystyspuhelimen numeroon (02) 540 7444.
Amerikkalainen jännityssarja 24 palaa uusin jaksoin ruutuun tiistaina. Kiefer Sutherlandin esittämällä Jack Bauerilla riittää jälleen tekemistä kellon ympäri. Yli 60 maahan myyty menestyssarja on kahminut kolmen tuotantokauden aikana 26 alan palkintoa ja sen taustalta löytyvät muun muassa sarjasta Emmy-palkitut tuottaja-käsikirjoittajat Joel Surnow (Miami Vice, Viinitila Falcon Crest, Wiseguy) ja Robert Cochran (JAG, L.A. Law, Viinitila Falcon Crest). + 24 | MTV3 | tiistaisin klo 21 + 24 (uusinta) | Subtv | lauantaisin klo 22
Köyliön Kakkurintiellä suistui henkilöauto ojaan perjantaina noin kello 10.30 aikaan. Autoa kuljettanut 57-vuotias euralainen mies puhalsi alkometriin 2,10 promillen lukemat. Hänellä ei myöskään ollut ajo-oikeutta. Rytäkästä selvittiin henkilövahingoitta, eikä ajoneuvo vaurioitunut. Keskiviikkona poliisi pysäytti ylinopeutta ajaneen auton Kokemäen Peipohjassa valtatiellä 2. Porilainen 49-vuotias mies ajoi kahdeksankympin rajoitusalueella 112 kilometrin tuntinopeudella. Mies antoi alkometriin 1,4 promillen puhallusnäytteen.