Uusi urheiluaiheinen verkkolehti Urheiluviikko sai lähtölaukauksensa Huittisissa. Lehden toimitus ja nettisivujen koodaajat kokoontuivat muutaman kerran kaupungin keskustassa noin kahdeksan kuukautta sitten. Tuolloin uutta julkaisua suunniteltiin huolellisesti ja osa illoista jatkui myöhään yöhön.
"Istuimme pari kertaa muutaman tunnin maratonpalaverin vuokra-asunnossa Lauttakylänkadulla. Siellä teimme alustavat suunnitelmat ja päätimme varata urheiluviikko.net –osoitteen", kertoo Urheiluviikon tuottaja Pekka Värre. Verkkolehteä toimitetaan nyt Jyväskylässä. "Huittisten halpoja vuokria jäi kieltämättä ikävä. Jyväskylässä Urheiluviikon toimituksen tilat ovat kaksi kertaa niin kalliit kuin vastaavat tilat olisivat Huittisissa tai esimerkiksi Vammalassa", Värre jatkaa.
Urheiluviikkoa toimitetaan ainakin toistaiseksi freelance-pohjaisesti. Verkkolehden blogiin kirjoittavat huippu-urheilussa vaikuttavat henkilöt. Ensimmäinen nettipäiväkirjanpitäjä on jääkiekkovalmentaja Juhani "Tami" Tamminen.
Urheiluviikko tarjoaa suomalaisille urheiluseuroille mainostilaa edullisella vuosihinnalla. "Varmasti tulemme kysymään myös Lauttakylän Lujan, VaLePan ja seudun muiden urheiluseurojen halukkuutta mainostaa sivuillamme", kertoo Pekka Värre.
Tulevaisuudessa Urheiluviikon on tarkoitus kasvaa verkkolehdestä printtilehdeksi.
1 kommenttia
18.1.2006 klo 14:32
Kävin tutkimassa Urheiluviikkoa, ja ihan hienolta näyttää. Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin mikä porukka sitä pyörittä… Siis freelancetoimittajia kai mutta ketä
Tähän artikkeliin ei voi enää lähettää kommentteja.