Vammalan ja Suodenniemen puolueiden ja ryhmien edustajat neuvottelivat toimielinten mandaattijaosta tiistai-iltana. Neuvottelussa päästiin yksimielisyyteen suodenniemeläisten luottamushenkilöpaikoista uudessa Vammalassa. Sovittu mandaattijako ja täydennykset ovat voimassa kuluvan valtuustokauden loppuun.
Kuntaliitoksen jälkeen kaupunginhallituksessa on 13 jäsentä, joista yhdeksän on Vammalasta ja neljä Suodenniemeltä. Suodenniemeläisten paikoista keskusta saa kaksi, kokoomus yhden ja vasemmistopuolueet yhden. Henkilökohtaiset varajäsenpaikat jaetaan samalla perusteella. Jäsenistä ja varajäsenistä tulee kahden olla naisia ja kahden miehiä.
Lautakuntia täydennetään Suodenniemeltä kahdella jäsenellä ja kahdella henkilökohtaisella varajäsenellä. Suodenniemeläiset täyttävät paikat parhaaksi katsomillaan henkilöillä siten, että kaikki valtuustossa olevat ryhmät saavat lautakuntapaikkoja. Jäsenistä ja varajäsenistä toisen pitää olla nainen ja toisen mies.
Henkilöstöjaostoon valitaan Suodenniemeltä yksi nainen jäseneksi ja tälle henkilökohtaiseksi varajäseneksi yksi mies. Jaoston jäsenten tulee olla kaupunginhallituksen jäseniä tai varajäseniä tai valtuutettuja. Kuntayhtymien luottamustoimipaikoista aloitetaan neuvottelut muiden jäsenkuntien kanssa, kun päätös kuntaliitoksesta on syntynyt.
Vammalan ja Suodenniemen valtuustot istuvat keskiviikkopäivän yhteisessä seminaarissa ruotimassa yhdistymissopimusta.