Vammalassa nujakoitiin sunnuntaina aamuyöllä puoli neljän aikaan Puistokadun ja Aittalahdenkadun risteyksessä. Mies viilteli puukolla kolmea henkilöä, jotka vietiin sairaalahoitoon. Loukkaantuneilla ei Vammalan poliisin mukaan ole hengenvaaraa. Poliisi otti puukottajan kiinni.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Halosesta presidentti – Niinistö voitti Huittisissa
Edellinen:
Hinattava oli humalassa Äetsässä