Hämeenkyröläinen Kauno Perkiömäki jatkaa Joutsenten reitti ry:n puheenjohtajana. Uusina jäseninä hallituksessa aloittavat Jussi Hartoma Viljakkalasta sekä Toive Uusi-Rauva ja Katariina Pylsy Mouhijärveltä. Uudeksi varajäseneksi valittiin Kai Huovinen Vampulasta.Hallituksessa on yhteensä kaksitoista jäsentä. Joutsenten reitin vuosikokous pidettiin Hämeenkyrössä kylätoimintakeskus Heiskalla.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Matkustuskiellon rikkominen vei selliin
Edellinen:
Rattijuoppoja Nokialla ja Pirkkalassa