Pirkanmaalla pääsiäisliikenne jonoutunee Tampereen läntisen ohikulkutien työmaalla, vaikka tietyöt onkin keskeytetty pääsiäisen ajaksi. Pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 14-19 ja pitkäperjantaina kello 9-13. Paluuliikenne alkaa sunnuntai-iltana, mutta on vilkkainta toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina kello 13-20. Pahoja ruuhkia pääteille ei odoteta, koska sekä meno- että paluuliikenne jakautuvat kahdelle päivälle.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.