Nelonen järjestää ilotulituksen SM-kilpailun elokuussa. Perjantaina 18. elokuuta yhdeksännen kerran järjestettävän tapahtuman pitopaikkana on Helsingin Hernesaari. Tunnin kestävään ilotulitussessioon osallistuu viisi ilotulitusnäytöksiä järjestävää yritystä. Tapahtumasta nähdään kooste Nelosella.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Lordi ja MM-jääkiekko kiinnosti
Edellinen:
Häähullut palaa Neloselle