Vammalan rakennuslautakunta on myöntänyt Pirkanmaan Osuuskaupan uudelle marketille rakennusluvan. Osuuskauppa saa aloittaa maanrakennus- ja perustustyöt ennen kuin lupapäätös on saanut lainvoiman, kunhan se asettaa 50 000 euron vakuuden. Vakuus asetetaan niiden haittojen ja vahinkojen korvaamiseksi, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. Jäähdytyslaitteiden lauhduttimet on naapurien haluamalla tavalla siirretty kauemmaksi Rajakadusta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Kommentoi
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Huittisista ja Laviasta uusyrittäjäkilpailun finaalissa
Asiantuntijaraati valitsee voittajan, yleisö saa äänestää suosikkiaan.
Seuraava:
Vinkin vapaa-aikakeskukseen haluttaisiin pyörätie
Edellinen:
Kaukolan ja Salokunnan kohtalo pöydälle