Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on käynnistänyt valmistelevan tutkinnan Vammalan seurakunnan miespuolisen kappalaisen osalta. Kappalainen jätti tulematta töihin viime sunnuntaina, vaikka työvuorolistan mukaan hänen olisi pitänyt toimittaa jumalanpalvelus naispapin kanssa. Tuomikapituli käsitteli asiaa keskiviikon istunnossaan ja katsoi, että on perusteltua aihetta olettaa kappalaisen toimineen vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyöneen niitä. Tuomiokapitulia tapahtuneesta informoi seurakunnan vs. kirkkoherra Hannu Kilpeläinen, jonka käsityksen mukaan kappalaisen menettely on johtunut siitä, että kappalaisen tehtäväksi oli annettu avustaa messussa naispuolista pappia.
Tuomiokapituli katsoo, että kirkkolainsäädäntöön tai muuhun lainsäädäntöön ei sisälly mahdollisuutta kieltäytyä työ- tai virkatehtävistä oman vakaumuksen, raamatuntulkinnan tai muun teologisen käsityksen perusteella.