Ilmatieteen laitoksen mukaan päättynyt maaliskuu oli Suomessa huippulämmin. Maaliskuun keskilämpötila oli koko maassa yli kolme astetta keskiarvojen yläpuolella. Maaliskuun loppupuolella mitattiin poikkeuksellisen korkeita vuorokauden ylimpiä lämpötiloja. Paikkakuntakohtaisia ennätyksiä saavutettiin eri puolilla Suomea yhteensä 65 paikkakunnalla.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säkylässä vierailee alokkaiden läheisiä varuskunnassa
Kommentoi
Ohjelmassa kaluston esittelyä ja majoitustiloihin tutustumista.
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Seuraava:
Huittisissa törkeästi ratissa
Edellinen:
Moottoripyörä käpälämäkeen