Kokemäen ja Harjavallan historiateos on valmistumassa syksyllä. Kirjan on kirjoittanut filosofian maisteri Tapio Salminen. Vuosikymmeniä vireillä ollut hanke sai tuulta purjeisiinsa, kun Kokemäen Kulttuuriyhdistys ja useat eri tahot kymmenen vuotta sitten tekivät aloitteita teoksen laatimisesta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Golfkentän kahvilasta ei asuntoa
Edellinen:
Äetsä kirjasi miljoonan miinuksen