Poliisi kaipaa havaintoja Vammalassa ja Punkalaitumella tehdyistä asuntomurrosta. Vammalassa Punkalaitumentiellä tunkeuduttiin asuntoon keskiviikkopäivän aikana. Anastetuksi kirjattiin muun muassa koruja ja kannettava tietokone. Tiistaina iltapäivällä Punkalaitumella Vammalantiellä murtauduttiin asuntoon. Kateissa on lompakko ja pankkikortti, jolla myöhemmin nostettiin rahaa. Murtoihin liittyviä havaintoja Vammalan poliisi ottaa vastaan puhelinnumerossa 07187 47350.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säkylässä vierailee alokkaiden läheisiä varuskunnassa
Kommentoi
Ohjelmassa kaluston esittelyä ja majoitustiloihin tutustumista.
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Seuraava:
Kuljettaja torkahti Kiikoisissa
Edellinen:
Lapiomies laittoi lasin uusiksi