Tällä viikolla Fin5-suunnistustapahtuma lisää liikennettä kantatiellä 44 Kiikoisten ja Kankaanpään välillä. Laviassa ja Kankaanpäässä järjestettävä tapahtuma kerää yli 3 000 osallistujaa. Kilpailualueen kohdalla Pohjanmaantiellä eli kantatiellä 44 on nopeusrajoituksia alennettu. Poliisi toivoo, että tiellä liikkujat huomioisivat matka-ajan pidentymiset ja noudattaisivat normaalia suurempaa varovaisuutta. Vammalan ja Kankaanpään poliisien lisäksi liikkuvan poliisin Tampereen ja Porin yksiköt valvovat alueella liikennettä tehostetusti.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Korona- ja influenssarokotusten ajanvaraus laajentui: Näin toimitaan Sastamalassa ja Punkalaitumella
Kommentoi
Ajan voivat varata yli 65-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat yli 18-vuotiaat.
Kännönvuoren vessat suljettiin Huittisissa ilkivallan takia
Tapahtumia järjestävät voivat tarvittaessa tilata ovien avauksen.
Aluevaaleihin valittu ehdokkaita: Kolme nimeä tiedossa Sastamalasta
Piirijohtajien mukaan aluevaalit kiinnostavat.
Sastamalassa pääsee neuvolaan illalla: Laajennettuja aukioloja kokeillaan lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
Aikoja on tarjolla myös lauantaisin.
Sastamalan keskustan esteettömyyttä kartoitetaan pelin avulla: Kansalaiset osallistetaan havaintojen keräämiseen
Joukkoistamisella on aiemmin tutkittu pyöräteiden kuntoa.
Seuraava:
Moottori liekehti kakkostiellä