Kiikoisissa Harjuntiellä sytytettiin tiistaina iltapäivällä tukkikasa tuleen. Haketettavaksi matkalla olleessa kasassa oli noin 50 tukkia. Puiden lisäksi paloi maastoa noin aarin verran. Palokunta sammutti palon ja poliisi tutkii palon syytä. Tapaukseen liittyviä havaintoja Vammalan poliisi ottaa vastaan puhelinnumerossa 07187 47350.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Aika säilöä kesän mansikat
Edellinen:
Yli satasta ohi suunnistustapahtuman