Porissa jazzkansa kylpee epävakaisen viikon päätteeksi auringossa. Lauantaina Kirjurinluodossa esiintyvät esimerkiksi Kurt Rosenwinkel & Jukka Eskola All Stars ja Steely Dan. Illalla loppuunmyydyssä Porin teatterissa tunnelmoi muun muassa Emma Salokoski Ensamble. Sunnuntain vastaisen yön voi bailata vaikkapa puuvillatehtaan tiilimuurien suojassa Voodoocityssä. Nuorten bailaajien suosion saavuttanut yökaupunki vetää 1 500 juhlijaa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Sastamala Gregoriana on ranskalaisen musiikin juhlaa
Edellinen:
Ravustuskausi alkaa lauantaina