Päiväperhosia on sateisen heinäkuun vuoksi vähän. Alkukesällä säät olivat suotuisia ja ainakin kangasperhosia ja paatsamasinisiipiä tavattiin enemmän kuin viime vuonna. Esimerkiksi lanttu- ja auroraperhosia kuitenkin oli monin paikoin vähän. Heinäkuussa sateet häiritsivät perhosia pahoin. Elokuun helteet tulivat perhosten kannalta liian myöhään, eivätkä määrät ole enää elpyneet. Tilanne voi ympäristökeskuksen mukaan tosin vielä parantua aikuistalvehtijoiden, kuten nokkos-, neito- ja sitruunaperhosten osalta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Sastamalan kotisivuilla voi keskustella
Edellinen:
Mannerheim-näyttely aukeaa Vammalassa