Poliisi yritti sunnuntaina illalla pysäyttää Kokemäen keskustassa epäillyn rattijuopon. Henkilöautolla liikkeellä ollut mies ei totellut pysäytysmerkkiä, vaan pakeni poliisia liikennettä vaarantaen kaupungin keskustassa ja Peipohjassa. Peipohjassa mies hylkäsi autonsa, jatkoi pakoa jalan ja piiloutui läheiseen metsikköön. Poliisi löysi miehen poliisikoiran avulla. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, huumaantuneena ajamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
U-käännös pipariksi Sammussa
Edellinen:
Malmivaara ei tullut jumalanpalveluksen