Pirkanmaalle ollaan käynnistämässä maakunnan laajuista toisen asteen oppilaitosten yhteistä kehittämisohjelmaa. Tavoitteena on jatkossa kehittää Tampereen kaupungin etäopetuskeskuksen palveluita maakunnallisiksi palveluiksi ja edistää oppilaitosten sähköistä toimintakulttuuria. Hankkeessa etsitään toimintamallit oppilaitosten verkostoyhteistyölle. Maakuntahallitus myönsi hankkeen toteuttamiseen maakunnan kehittämisrahaa 17 600 euroa. Hanke kestää ensi vuoden kesäkuun loppuun.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Pohjavettä piisaa
Edellinen:
Rengasratsia Vammalan seudulla tänään