Torstai-iltana Harjavallan Sairaalatiellä poliisi tutkasi neljänkympin alueella henkilöauton nopeudeksi 141 kilometriä tunnissa. Autoa ajoi paikkakuntalainen vuonna 1981 syntynyt mies, joka kuittasi kaahailusta ajokiellon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Iia Rönnqvist kotipalvelun positiivisin
Edellinen:
Poliisin hallintouudistus etenee