Punkalaitumella valtatien 2 ja Torninmäentien risteyksessä sattui peltikolari tiistaina iltapäivällä. Humppilan suunnasta valtatietä ajanut henkilöauto oli kääntymässä vasemmalle Torninmäentielle. Takaa tullut henkilöauto lähti ohittamaan ja törmäsi kääntyjän kylkeen. Kolarista selvittiin henkilövahingoitta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Kommentoi
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Seuraava:
Viisari heilahti Vammalassa
Edellinen:
Sairaanhoitopiiri jarruttelee loppuvuoden toimintaa