Kokemäen ja Harjavallan odotettu historiateos on valmistunut. Historian on kirjoittanut filosofian maisteri Tapio Salminen. Hän on koulutukseltaan keskiajan historian tutkija ja työskentelee Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksella. Teos koostuu kahdesta kirjasta, joista ensimmäinen nide käsittelee ihmisiä, ilmiöitä ja tapahtumia hylkeiden ajasta kahden itsenäisen kunnan perustamiseen vuonna 1870. Toisessa niteessä on filosofian tohtori Tuula Hockmanin kokoama Kokemäen ja Harjavallan talonhaltijaluettelo, Tapio Salmisen laatima luettelo papistosta ennen vuotta 1870 sekä liitteet.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Kiikoinen jatkaa vanhalla prosentilla
Edellinen:
Myyrät lisääntyneet huomattavasti