Karkun Kotijoukkojen Joulukahvila Karkun rautatieasemalla on jälleen avattu. Kahvila palvelee jouluun asti joka päivä, paitsi maanantaisin ja itsenäisyyspäivänä. Tiistaina 18. joulukuuta kahvilan väki glögittää iltajunien matkustajat. Joulunavaus Karkussa on Harsun pihalla keskiviikkona 5. joulukuuta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Sairastumiset keskeyttivät lasten kesäleirin Houhajärvellä, syynä norovirus
Kommentoi
Taudin aiheuttaja selvisi laboratoriotutkimuksissa.
Kokemäen Sääksjärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä nähty runsaasti sinilevää
Sinilevien esiintyminen ja havainnot ovat lisääntyneet.
Sastamalan sääennusteessa hellettä pitkälle ensi viikkoon
Sateet jäävät vähäisiksi.
40-vuotiasta Satakunnan Kansansoutua juhlitaan kahvitellen ja omatoimisella vesistöretkellä Keikyästä Kyttälään
Parhaimmillaan tapahtuma keräsi noin 3 500 osallistujaa ja kirkkoveneitä lähes 90.
Veera Mattila aloitti vahvasti, mutta koki kovan pettymyksen
Juoksu sakkasi keskeytykseen.
Seuraava:
Bandidos-kerholla ammuttu kuoli
Edellinen:
Kolme kiinniotettua vapautettu