Pirkanmaan Yrittäjät on Suomen Yrittäjien suurin aluejärjestö. Jäsenyrityksiä Pirkanmaan Yrittäjissä on yli 9 000. "Jäsenmäärän kasvu ja jäsenkunnan monipuolistuminen ovat hyvä merkki siitä, että asioita tehdään oikein. Mukana pyörii yhä enemmän entistä nuorempaa porukkaa", kertoo Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jari Jokilampi. Ensi vuonna 70 vuotta täyttävän aluejärjestön tavoitteena on saavuttaa 10 000 jäsenyrityksen rajapyykki.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Säkylässä vesillä kadonnut nuori mies löytyi hukkuneena