Jo toisesta joulusta peräkkäin on tulossa musta suuressa osassa maata. Ilmatieteen laitokselta ennakoidaan, että nyt lumettomat alueet ovat myös jouluna ilman lunta. Viikonloppuna lämpötila on nollassa tai vähän plussan puolella. Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä on maan etelä- ja länsiosassa lunta yleensä 10-20 senttiä. Ilmaston lämpenemisen myötä lumettomat joulut yleistyvät, kun alkutalven sateet tulevat yhä useammin vetenä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Pilaantuneen veden osuutta kolmeen kuolemaan tutkitaan
Edellinen:
Loisteputki tilttasi ja savutti