Nokialla vesiverkoston puhdistustyöt jatkuvat. Keskiviikkona puhdistetaan Hauroisten, Vistinkadun, Rahikankadun, Ossinkadun, Kaivolankadun, Liukusrannan ja Sotkan verkostot. Torstaina töitä tehdään Sotkanvirrassa ja Viinikanniemessä. Puhdistustyöt saattavat aiheuttaa hetkellisiä katkoksia vedenjakelussa ja veden sakeutumista myös puhdistettavan alueen ulkopuolella.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Uudistunut Tyrvään Sanomat on silmien tasalla
Edellinen:
Paukkuja väärissä paikoissa Huittisissa ja Vampulassa