Viimein loppuviikolla saadaan nauttia talvesta. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan torstaiaamuun mennessä matalapaine sateineen liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli. Lunta kertyy sisämaassa paikoitellen yli 15 senttiä, mikä hankaloittaa liikennettä. Lauantaina päivällä lämpötilan ennustetaan kohoavan Tampereella joksikin aikaa plussan puolelle, mutta muutoin pitäisi olla pakkasta ainakin maanantaihin saakka.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Kommentoi
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Pirkanmaalla tarkastetaan noin 70 maatilaa
Seuraamuksena rikkomuksesta voi olla huomautus tai tuen leikkaus.
Tytti Pihlajamäki kilpailee Tangomarkkinoiden finaalissa – Tässä aikataulu
Ensin karsii tuomaristo, sitten yleisö äänestää voittajat.
Seuraava:
Valtuusto sanoo keväällä sanansa Keikyän suunnasta
Edellinen:
Nuorten rikossarja perattavana Kokemäen poliisilla