Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kaupunginhallitus esittää Kaukolan, Salokunnan ja Tervamäen koulujen lakkauttamista

Uutiset

Sastamalan kaupunginhallitus esittää, että Kaukolan, Salokunnan ja Tervamäen koulut lakkautetaan tänä keväänä. Päätös syntyi äänin 8-4 ja yksi tyhjä. Kaupunginvaltuusto sanoo sanansa kouluverkon järjestelyihin ensi maanantaina.

Sastamalan kaupunginhallitus esittää, että Kaukolan, Salokunnan ja Tervamäen koulut lakkautetaan tänä keväänä. Päätös syntyi äänin 8-4 ja yksi tyhjä.

Kaupunginjohtaja Paavo Sallin esitystä kannattivat Erkki Välimäki (kesk.), Mauri Salminen (sd.), Juhani Hakasuo (vas.), Taru Kaaja (kok.), Pirkko Lahtinen (sd.), Päivi Pelttari (kok.), Samueli Seljänperä (sd.) ja Jari Andersson (kok.). Elina Kimpanpää (kesk.) esitti Pauli Mäkelän (kesk.) ja Eveliina Asikaisen (vihr.) kannattamana kouluverkkojärjestelyjen lykkäämistä kahdella vuodella lukuun ottamatta yhdysluokkaopetuksen aloittamista Suodenniemen koulussa vuonna 2010. Äänestyksessä he saivat tuekseen Marjo Anttooran (kd.). Mikko Rauva (kok.) äänesti tyhjää.

Elina Kimpanpään esitys vastasi kasvatus- ja opetuslautakunnan viime viikolla tekemää päätöstä. Taru Kaaja (kok.) olisi lisännyt tänä keväänä lakkautettavien koulujen listaan myös Illon koulun, mutta esitys raukesi kannatuksen puuttuessa.

Kaupunginvaltuusto sanoo sanansa kouluverkon järjestelyihin ensi maanantaina.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: